Kun päivä ei asetu, vaikka mikään ei ole varsinaisesti pielessä

Aamulla ajatus tuntuu selkeältä. Jos vain priorisoisin paremmin, tämä rauhoittuisi.

Kalenterissa on vielä tilaa, ja tehtävälista näyttää kohtuulliselta. Hetken aikaa on tunne, että kokonaisuus on hallinnassa ja päivä etenee suunnitellusti. Tämä hetki ei ole harhaa, vaan todellinen kokemus järjestyksestä, joka syntyy ennen kuin työn todellinen rytmi ehtii näkyviin.

Sitten päivä alkaa. Yksi viesti siirtää fokuksen, toinen lisää painetta ja kolmas ei ole erityisen suuri, mutta vie huomion. Iltaan mennessä olet tehnyt paljon, ehkä jopa enemmän kuin suunnittelit. Ja silti mikään ei tunnu asettuneen paikoilleen. Työ ei ole kesken, mutta se ei ole myöskään valmis.

Tämä tila on monelle johtajalle tuttu. Se ei ole kriisi eikä uupumus, vaan kuormitus, joka ei pysäytä, mutta ei myöskään hellitä. Tila, jossa mikään ei ole varsinaisesti liikaa, mutta mikään ei myöskään kevene.

Kun kuormitus alkaa näyttää henkilökohtaiselta

Usein tämä tulkitaan henkilökohtaiseksi haasteeksi. Kuormitusta aletaan tarkastella ajankäytön, fokuksen tai päätöksenteon näkökulmasta, ikään kuin kyse olisi yksilön kyvystä organisoida työtään paremmin. Ajattelu on ymmärrettävää, sillä johtajan rooli on totuttanut ottamaan vastuuta ja etsimään ratkaisuja sieltä, missä oma vaikutus tuntuu suurimmalta.

Ajatus pysyy kirkkaana, toimintakyky on tallella. Mikään ei varsinaisesti ole pielessä, eikä siksi mikään pysäytä. Arki toimii riittävän hyvin, jotta kuormitus jää huomaamatta – tai ainakin käsiteltäväksi myöhemmin.

Kiire, joka syntyy rakenteista eikä yhdestä valinnasta

Todellisuudessa kyse on harvoin vain yksilön valinnoista. Kiire syntyy siitä, että harva asia päättyy selkeästi. Työ jatkuu useassa suunnassa samaan aikaan, ilman luonnollisia pysähdyksiä. Samanaikaiset odotukset, päällekkäiset vastuut ja jatkuva saavutettavuus tekevät keskeytyksestä normin ja pysähtymisestä poikkeuksen.

Työ jatkuu, vaikka johtaja itse pysähtyisi hetkeksi, ja siksi mieli etsii järjestystä, koska muu ympäristö ei tarjoa sitä. Ajattelu ottaa vastuuta tilanteessa, jossa rakenteet eivät kanna.

Tämä hallinnan tarve ei ole heikkous. Se on looginen reaktio tilanteessa, jossa rajat ovat epäselviä ja vastuut limittyvät. Kun ajattelu alkaa paikata sitä, mikä muuten jäisi kannattelematta, mieli ottaa hoitaakseen sen, mihin rakenteet eivät taivu.

Johtajan vastuu laajenee huomaamatta

Johtajan arjessa tämä näkyy usein siten, että rajat siirtyvät huomaamatta, yksi päätös kerrallaan. Vastuu otetaan vastaan ennen kuin sitä pyydetään, ja oma rooli laajenee askel askeleelta ilman selkeää hetkeä, jolloin se olisi tietoisesti valittu.

Tiimille löytyy rauhoittava ääni ja suunta, mutta oma sisäinen rytmi jää taka-alalle. Ei siksi, etteikö johtaja osaisi rajata, vaan siksi, että kokonaisuus tuntuu liian tärkeältä päästettäväksi käsistä.

Moni johtaja ei väistä vaikeita asioita. Hän kantaa ne, usein hiljaa ja järkevästi, ja ajatus paremmasta järjestyksestä pitää liikkeessä. Uskot siihen, että kohta tämä asettuu.

Ajatus, joka ei ratkea priorisoimalla

Ehkä tässä kohdassa ei olekaan kyse siitä, että ajattelisit vielä kirkkaammin tai priorisoisit vielä tarkemmin. Ehkä kyse on siitä, että tunnistat, mitä yrität ratkaista yksin, vaikka se kuuluu tapaan, jolla työtä nyt tehdään.

Kaikkea ei voi rauhoittaa lisäämällä kontrollia, jos kuormitus syntyy järjestelmästä, ei ajattelun puutteesta.

Hallinnan toivo on ymmärrettävä. Se kertoo vastuusta, toimintakyvystä ja halusta tehdä asiat hyvin. Sen varaan moni johtaja on rakentanut uransa. Samalla sen rinnalle voi asettua toinen ajatus: kaikkea tätä ei ole tarkoitettu rauhoitettavaksi priorisoimalla, eikä kaikkea kannettavaksi yksin.

Ehkä kaikki ei rauhoitu, vaikka kuinka priorisoisi.

Jatketaan keskustelua

Kuulen mielelläni, miten tämä resonoi. Ja jos haluat selkeyttää omaa johtamispolkuasi tai vahvistaa tiimisi johtajuutta, voin auttaa sinua.

sanna.nurmi@pomoni.fi tai https://pomoni.fi/ota-yhteytta